Mãrcio Lopes Winemaker

Márcio Lopes on nuori ja innovatiivinen viinintekijä Portugalista. Hän aloitti uransa Vinho Verde -mestari Anselmo Mendesin opissa, matkusti muutaman vuoden viininteossa Australiassa ja palasi Portugaliin vuonna 2010 aloittaakseen ensimmäisen oman projektinsa Pequenos Rebentosin, eli ”pienet versot”.

Vinho Verden nouseva tähti

Márcio Lopes on ehtinyt alle 40-vuotiaaksi viinintekijäksi jo tehdä ja kokea paljon. Hän aloitti uransa jo kuusivuotiaana polkemalla rypäleitä mummonsa apuna, mutta toden teolla hän ryhtyi viinintekoon legendaarisen Anselmo Mendesin opissa Vinho Verden alueella, Melgaçossa.

Márcio vietti myös kaksi vuotta Australiassa, Rutherglenin ja Tasmanian viileillä viinialueilla. Hän palasi Portugaliin vuonna 2010 aloittaakseen viininteon omissa nimissään.

Márcio tekee viiniä kolmella eri aluella: Pequenos Rebentos -viinit tulevat Vinho Verden viinialueelta, Monçãosta ja Melgaçosta. Lisäksi hän valmistaa viiniä Dourossa, jossa hänellä on viiden hehtaarin luonnomukaisesti viljellyt viinitarhat, sekä viimeisimpänä Espanjan puolella Ribeira Sacran alueella.

Márcio antaa luonnon ja rypäleiden tehdä työnsä rauhassa. Luonnomukainen viljely ja ympäristön luonnolliset hiivat tuottavat viinejä, joissa maistuu rypäleiden ja maaperän ominaisuudet hienoimmalla mahdollisella tavalla.


Pequenos Rebentos -valikoimamme

[woo_products_custom_tax tax_name="producers" tax_tags="Pequenos Rebentos" columns="6" template="product" order="ASC"]